Viime viikolla työskentelin pitkästä aikaa etäsuunnitteluprojektin parissa. Asiakkaani oli lapsiperhe, joka on muuttamassa uuteen kotiin. Sinänsä tilavan asunnon kaksi lapsille ajateltua huonetta olivat melko pienet, vain noin 7,5 neliötä. Huoneisiin toivottiin kuitenkin täyspitkiä sänkyjä sekä säilytystilaa vaatteille ja leluille. Lisäksi toivottiin, että huoneet olisivat muuntelukelpoiset nyt alle kouluikäisten sisarusten varttuessa ja tarpeiden muuttuessa. Ennalta valittuna olivat ainoastaan lasten sängyt – kotimaisen valmistajan parvi vanhemmalle ja matala sänky nuoremmalle. Muuten sain vapaat kädet ehdottaa sopivia kalusteita. Olin oikein tyytyväinen lopputulokseen – ja niin olivat suureksi ilokseni asiakkaatkin, joiden vastaus suunnitelmaan oli ”otamme tuosta varmasti melkeinpä kaiken käyttöön 😊”. Työni alkoi keskustelemalla asiakkaan kanssa puhelimitse perheen tarpeista ja toiveista. Tämän jälkeen hän lähetti minulle sähköpostitse asunnon pohjapiirroksen, lastenhuoneiden mitat sekä pari kuvaa huoneista. Tiesin myös, että taloyhtiö on rakennettu 50-luvulla, mistä saatoin päätellä jotakin asunnon hengestä, huonekorkeudesta ja esim. ikkunoiden ja lämpöpattereiden mitoituksesta. Aloitan tyypillisesti kalustuksen suunnittelun piirtämällä huoneen pohjakuvan piirto-ohjelmalla. Tämän jälkeen korotan tilan oikeaan huonekorkeuteensa ja lisään ikkuna- ja oviaukot sekä mahdolliset palkit ja muut erityiset rakenteet. Tässä piileekin mielestäni yksi etäsuunnittelun haasteista, jota suunnittelijan pitää osata minimoida kysymyksillään. Tilassa saattaa nimittäin olla rajoittavia tekijöitä (palkki, tilaa vievä lämpöpatteri termostaatteineen, sähköpistokkeet), jotka eivät näy esimerkiksi pohjapiirustuksessa. Etäsuunnittelun tekee haastavaksi myös se, että asiakkaita ei näe kasvokkain, eikä myöskään suunniteltavaa kotia, sen materiaaleja, tyyliä ja ”arkimeininkiä”. Toisaalta tämä antaa myös tiettyä objektiivisuutta ja vapautta; näin minä ulkopuolisena suunnittelijana näen ratkaisujen, tilankäytön ja kalusteiden toimivuuden. Suunnittelijan pitää jälleen osata olla aktiivinen ja tehdä kysymyksillään salapoliisityötä asukkaiden mieltymyksistä ja tarpeista. Valokuvat (tai videoklipit) nykyisestä kodista sekä tulevista toiveista – vaikkapa ideakuvat lehdestä, Instagramista tai Pinterestistä - helpottavat halutun tyylin tavoittamista. Suosittelen etäsuunnittelua juuri tämän projektin tyyppisiin tilankäytön haasteisiin – miten hyödyntää neliöitä (ja kuutioita) mahdollisimman tehokkaasti; mitkä kalusteet ovat sopivan kokoisia; miten ”pyöräyttää” huonetta toimivammaksi... Toisaalta etäsuunnittelu voi toimia myös yksittäisten kalusteiden, tekstiilien tai muiden yksityiskohtien valinnassa – millaisen maton hankkisin tai mitä kivaa keksisin tähän nurkkaan...
Etäsuunnittelu säästää toki myös aikaa, kun ei tarvitse sovittaa tapaamista hektisen arjen lomaan. Etäsuunnittelua kannattaa hyödyntää myös esimerkiksi kauempana sijaitsevalle kesämökille. Onnistumisen edellytyksenä on ainoastaan, että asiakkaan ja suunnittelijan välinen kommunikaatio toimii avoimesti ja aktiivisesti!
0 Comments
Leave a Reply. |
AuthorWrite something about yourself. No need to be fancy, just an overview. Archives
September 2020
Categories |
|