Blogini on jäänyt täysin paitsioon yli puoleksi vuodeksi muiden kiireiden ja ajatusten ajaessa ohi. Nyt päätin kirjoittaa pitkästä aikaa ja kertoa, millaisten projektien parissa olen työskennellyt viime kuukausina. Olen aika huono kertomaan tekemisistäni, ja usein tuttujen kysyessä työtilanteesta kuittaan vain tyyliin "ihan kivasti tässä on ollut kaikenlaista...". Välillä tuntuu myös, etten osaa kuvata kattavasti ja vakuuttavasti palveluitani tiedustelijoille. Toivottavasti tämä kirjoitus avaa teille, hyvät lukijat, millaisissa arkisissa haasteissa Sisustus-Sarka voi olla avuksi! Loppukesällä viimeistelin asiakkaani kalustusprojektia, joka käsitti makuuhuoneen sekä olo- ja ruokailuhuoneen uudistuksen. Olimme toukokuussa valinneet yhdessä uusia kalusteita, ja niiden saavuttua autoin sopivien yksityiskohtien - mattojen, sohvatyynyjen ja taulujen - valitsemisessa. Ennen koulujen alkua vanha ystäväni kaipasi apua lastenhuoneiden ja työhuoneen uudelleenjärjestelyyn. Lasten kasvaessa tarpeet muuttuvat, joten leikkitilat saivat vaihtua käytännöllisiin työpisteisiin ja mukaviin löhöpaikkoihin ja lelusäilytysratkaisut pelivaloihin. Lisääntyneen etätyön myötä työhuoneesta oli tullut aiempaa tärkeämpi tila, joten siitä suunniteltiin järkevämpi ja viihtyisämpi. Toinen ystäväni hankki uuden asunnon ja kaipasi sinne konsultaatioapua pintaremonttia varten. Pohdimme eri valkoisen sävyjä (valinta oivallinen Tikkurilan Paperi), ja lisäksi tein suunnitelman kylpyhuoneen kalustamiseksi sekä autoin keittiön lattialaattojen valitsemisessa. Seuraava kohteeni oli uudenveroisessa asunnossa - asukas toivoi avokeittiöstään hieman toimivampaa, mikä samalla vaikutti myös olo- ja ruokailutilan ratkaisuihin. Tein hänelle pari erilaista ehdotusta - kiinteämmän ja kevyemmän - sekä autoin keittiöliikkeiden tarjouspyyntöjen kanssa. Myös seuraava kohde oli uudenveroinen. Perhe oli muuttanut kivaan ja tilavaan uuteen kotiin, mutta sisustuksen miettiminen oli haastavaa taaperon ja vauvan kanssa. Asuntoon kaivattiin ideoita kalustukseen - niin vanhojen sijoitteluun kuin uusiin hankintoihin - sekä tekstiilien ja valaisinten valintaan. Samanaikaisesti pohdin perheystävämme kauniin kodin monitoimihuonetta. Tässäkin tapauksessa vakiintunut etätyö vaikutti kodin uusiin tarpeisiin. Entisestä lapsen huoneesta suunniteltiin yhdistetty työ-, vieras- ja taukoliikuntahuone järkevine, mutta tyylikkäine kalusteineen, mm. puolapuineen. Ja tällä hetkellä suunnittelen lapsiperheen makuuhuoneiden uudelleen jakoa. Kasvavat lapset saavat omat huoneet ja entisestä lastenhuoneesta tehdään toimiva makuu- ja työhuone vanhemmille - jälleen fiksu etätyöpiste huomioiden.
Nämä projektit - kuten ihan kaikki asiakastyöni - ovat olleet tosi mieluisia ja antoisia. Suurkiitos kaikille ihanille asiakkaille!! Vaikka välillä tuntuu, että pää humisee tyhjyyttään, aina se idealanganpää löytyy jostain ja kokonaisuus alkaa muodostua. Ja mikään ei ole niin palkitsevaa kuin se, että asiakas on tyytyväinen ja kertoo lähteneensä toteuttamaan suunnitelmaa! Nytkin odotan innolla, miten näistä projekteista syntyy - osasta olen jo nähnyt kuvia, ja kaikkien tiedän etenevän kohti asukkaiden toimivampaa arkea.
0 Comments
Kotimme kylpyhuone ja wc uusittiin 12 vuotta sitten taloyhtiön putkiremontin yhteydessä. Kaikki on edelleen ehjää ja toimivaa, mutta vaihtelu todellakin virkistäisi... Uusi remontti on pois suljettu vaihtoehto – se tuntuu turhalta, kalliilta ja epäekologiseltakin. Niinpä olen yrittänyt löytää kevyempiä tapoja raikastaa tilojen ilmettä. Putkiremontin suunnittelussa – siltä osin mihin pystyimme itse vaikuttamaan – kiinnitimme aikanaan paljon huomiota tilankäyttöön. Sopivan kokoiset kalusteet, järkevästi sijoitettuna, on pienten (märkä)tilojen suunnittelussa olennaisen tärkeää. Onneksi valitsimme fiksut, mitoiltaan sopivat kalusteet urakkaan kuuluvien vakiomallien ulkopuolelta. Toivottavasti nykyään linjasaneerausprojekteissa kiinnitetään enemmän huomiota laadukkaisiin ja ennenkaikkea kohteen mittasuhteisiin istuviin kalusteisiin! Urakoiden kokonaiskustannuksista ne ovat kuitenkin vain pieni osa. Laatat valitsimme urakkaan kuuluvista perusvaihtoehdoista – trendikkäin kokonaisuus vuonna 2006 oli tummanharmaa lattia (10x10-laattaa tietysti) ja valkoiset seinät (valitsimme rohkeasti ”suuren” 20x20-kokoisen laatan). Olen edelleen melko tyytyväinen laattavalintoihin; jos valitsisin nyt, päätyisin todennäköisesti johonkin vielä ”tylsempään”, joka henkisi enemmän talon rakennusaikakautta eli 60-luvun alkupuolta. Ehkäpä hexagon-laattaa lattiaan ja 15x15-laattaa seiniin - tai kauttaaltaan samanväristä laattaa koko tilaan... Joka tapauksessa – nykyiset, sinänsä järkevät tilat saavat kelvata toistaiseksi, ja niitä voi aina piristää tekstiileillä ja käyttö- ja koriste-esineillä. Yhteistyökumppanini Iloksi Lifestylen kautta olen tutustunut Gauhar Helsingin ihaniin tuotteisiin ja perustajiin. Heiltä ovat nämä kauniit vohvelikankaiset pyyhkeet sekä kylpyhuoneen matto, jotka ovat kaikki laadukasta, konepestävää puuvilla-pellavasekoitetta. Pyyhkeet ovat muuten ihan parhaat – ne kuivaavat tehokkaasti, kuivuvat nopeasti, ja kuosi toistaa kivasti neliömäistä laatoitusta. Gauharin on myös aivan ihana käsisaippua, jonka heleä väri ja White Clover- eli valkoapilan tuoksu tuovat raikkaan kesäisen tuulahduksen. Saippua on kasvipohjaista ja biohajoavaa, ja se on valmistettu käsityönä Helsingissä.
Näinkin pienet ja helposti toteutettavat jutut tuovat kylppäriin piristystä ja ripauksen arjen ylellisyyttä! Edellisestä blogikirjoituksesta onkin jo vierähtänyt aikaa, sillä syksy on ollut mukavasti täynnä töitä ja muita kiireitä. Nyt innostuin kirjoittamaan käytettyjen kalusteiden ja muiden tavaroiden mahdollisuuksista. Pidän itseäni suht tarkkana kuluttajana, oli sitten suurimpana motiivina rahan säästäminen tai tilan puutteesta johtuva ahdistus – tai nykyään yhä vahvemmin ympäristötietoisuus ja valmistuksen muu eettisyys. Toki koen tästä sisäistä ristiriitaa työssäni... Koteihin suunnitelmia tehdessäni ehdotan tyypillisesti myös uusia hankintoja, vaikka lähdenkin aina liikkeelle olemassaolevista huonekaluista, tekstiileistä ym. kodin tavaroista. Eräs uusimmista asiakkaistani on aktiivinen käytettyjen kalusteiden metsästäjä ja tehnyt loistavia ajattomia ja laadukkaita löytöjä kotiinsa. Niinpä päädyin suunnitelmassani ehdottamaan hänelle kalusteita, joita on mahdollista löytää myös käytettynä. Tällaisia ovat esimerkiksi Muuramen laatikostot, työpöydät ja lastensängyt sekä Artekin pöydät, tuolit ja penkit. Osin tästä projektista innostuneena päätin etsiä tyttäremme huoneeseen pitkään kaivatun nojatuolin Tori.fi:stä. Ja kyllä - löysimme täydellisen, siron mutta mukavan, Hakolan Pingviini-nojatuolin – vieläpä kohtuullisen matkan päästä! Tottakai hyvien löytöjen tekeminen vie aikaa ja vaatii tuuriakin, mutta toisaalta samalla tulee harkittua ja punnittua hankintoja pidempään.
Samaan syssyyn toimitin pitkään palvelleen rahin ja muuta pienempää tavaraa tyttären huoneesta Kierrätyskeskukseen. Se on aarreaitta penkomista ja löytöjä rakastavalle. Työskentelen myös myyjänä, lähinnä vaatteiden ja asusteiden parissa – ja vaateteollisuuden eettisyydestä on viime aikoina ollut paljon keskustelua. Ilokseni ilOksi-kaupan tuotteet ovat laadukkaita ja näin ollen kestäviä hankintoja. Ja onhan se niin, että välillä on ihanaa hankkia jotain uutta... Jos tuote tulee varmasti käyttöön, sen laatu takaa kestävyyden ja vieläpä tekee sinut hyvälle mielelle, se on paikkansa ansainnut. Mutta annetaan siis myös kierrätetyille tavaroille mahdollisuus ja mietitään uusien hankintojen järkevyyttä ja käyttöikää! Oikean kokoisten kalusteiden – sekä muiden kodin esineiden – valitseminen on ensiarvoisen tärkeää tilan toimivuuden ja viihtyisyyden kannalta. Vaikka huonekalu kuinka houkuttelisi kalusteliikkeen suuressa myymälässä tai lehden tai netin kuvassa, kannattaa aina ennen ostopäätöstä tarttua mittanauhaan ja tarkistaa sen sopivuus tilaan. Myös omassa suunnittelutyössäni otan huoneiden sekä kalusteiden mitat ensimmäisenä huomioon – mikä on mahdollista, toimivaa ja sopusuhtaisen näköistä. Esimerkiksi sohvien ulkomitoissa voi olla huomattavia eroja, vaikka niille mahtuisi yhtä monta istujaa. Ja ruokapöydän ympärille voi mahtua useampia ihmisiä, kun istuimet ovat oikean malliset. Hyvä keino huonekalujen mittasuhteiden ja vapaaksi jäävien kulkureittien hahmottamiseen on merkitä kalusteen rajat lattiaan (ja korkeus seinään) maalarinteipillä. Kaapin tai laatikoston ollessa kyseessä on tietysti huomioitava myös avautuvien ovien ja laatikoiden vaatima tila. Lisäksi mittoja arvioitaessa kannattaa ottaa huomioon mm. ikkunalaudat, lämpöpatterit, sähköpistokkeet ja valokatkaisijat. Esimerkiksi työpöytää valitessa kannattaa pohtia leveyden lisäksi syvyyden merkitystä. Riittäisikö syvyyssuunnassa kapeampi pöytä, jotta huoneeseen jäisi enemmän kulkutilaa? Allaolevassa kuvassa näkyvä työpöytä on Ikean Bestå Burs, joka 40 cm syvänä sopii mainiosti tyttäreni kapeaan huoneeseen. Tai voisiko säilytyskaluste olla vähemmän syvä, jos osa kalusteen hyllyistä (vaikkapa kirjojen tai vaatepinojen takaa) jää kuitenkin tyhjäksi? Oikean koon merkitys ei koske pelkästään huonekaluja, vaan myös kodinkoneita, valaisimia, mattoja ja muita esineitä. Esimerkiksi suuri, upea kattovalaisin voi tuntua olevan tiellä pienessä, matalassa huoneessa – kun taas siro, kaunis valaisin ”menee hukkaan” suuressa tilassa. Oikeankokoisella ja -mallisella matolla taas voi rajata tai korostaa tiettyä tilaa.
Minusta vaikuttaa siltä, että uusissa kalustevalikoimissa on enemmän järkeviä, ihmisenkokoisia vaihtoehtoja 2000-luvun alun muhkeiden divaanisohvien ja ruokailuryhmien jälkeen. Tämä lienee luonnollinen vastaus siihen, että rakennettavat asunnot ovat pienentyneet ja niukkojen neliöiden kodit ovat yleistyneet. Ja tietysti myös valmistusmateriaaleissa ja pakkauskoissa pyritään säästäväisyyteen. Kuten olen aiemminkin kertonut, pidän paljon 50- ja 60-luvun asunnoista, kalusteista ja esineistä, enkä vähiten niiden inhimillisen, käytännöllisen mittakaavan vuoksi. Luultavasti esimerkiksi Artekin tai String-kalusteiden vankkumaton suosio perustuu suurelta osin siihen – järkevään, ihmisenkokoiseen ajatteluun 😊 Viime viikolla työskentelin pitkästä aikaa etäsuunnitteluprojektin parissa. Asiakkaani oli lapsiperhe, joka on muuttamassa uuteen kotiin. Sinänsä tilavan asunnon kaksi lapsille ajateltua huonetta olivat melko pienet, vain noin 7,5 neliötä. Huoneisiin toivottiin kuitenkin täyspitkiä sänkyjä sekä säilytystilaa vaatteille ja leluille. Lisäksi toivottiin, että huoneet olisivat muuntelukelpoiset nyt alle kouluikäisten sisarusten varttuessa ja tarpeiden muuttuessa. Ennalta valittuna olivat ainoastaan lasten sängyt – kotimaisen valmistajan parvi vanhemmalle ja matala sänky nuoremmalle. Muuten sain vapaat kädet ehdottaa sopivia kalusteita. Olin oikein tyytyväinen lopputulokseen – ja niin olivat suureksi ilokseni asiakkaatkin, joiden vastaus suunnitelmaan oli ”otamme tuosta varmasti melkeinpä kaiken käyttöön 😊”. Työni alkoi keskustelemalla asiakkaan kanssa puhelimitse perheen tarpeista ja toiveista. Tämän jälkeen hän lähetti minulle sähköpostitse asunnon pohjapiirroksen, lastenhuoneiden mitat sekä pari kuvaa huoneista. Tiesin myös, että taloyhtiö on rakennettu 50-luvulla, mistä saatoin päätellä jotakin asunnon hengestä, huonekorkeudesta ja esim. ikkunoiden ja lämpöpattereiden mitoituksesta. Aloitan tyypillisesti kalustuksen suunnittelun piirtämällä huoneen pohjakuvan piirto-ohjelmalla. Tämän jälkeen korotan tilan oikeaan huonekorkeuteensa ja lisään ikkuna- ja oviaukot sekä mahdolliset palkit ja muut erityiset rakenteet. Tässä piileekin mielestäni yksi etäsuunnittelun haasteista, jota suunnittelijan pitää osata minimoida kysymyksillään. Tilassa saattaa nimittäin olla rajoittavia tekijöitä (palkki, tilaa vievä lämpöpatteri termostaatteineen, sähköpistokkeet), jotka eivät näy esimerkiksi pohjapiirustuksessa. Etäsuunnittelun tekee haastavaksi myös se, että asiakkaita ei näe kasvokkain, eikä myöskään suunniteltavaa kotia, sen materiaaleja, tyyliä ja ”arkimeininkiä”. Toisaalta tämä antaa myös tiettyä objektiivisuutta ja vapautta; näin minä ulkopuolisena suunnittelijana näen ratkaisujen, tilankäytön ja kalusteiden toimivuuden. Suunnittelijan pitää jälleen osata olla aktiivinen ja tehdä kysymyksillään salapoliisityötä asukkaiden mieltymyksistä ja tarpeista. Valokuvat (tai videoklipit) nykyisestä kodista sekä tulevista toiveista – vaikkapa ideakuvat lehdestä, Instagramista tai Pinterestistä - helpottavat halutun tyylin tavoittamista. Suosittelen etäsuunnittelua juuri tämän projektin tyyppisiin tilankäytön haasteisiin – miten hyödyntää neliöitä (ja kuutioita) mahdollisimman tehokkaasti; mitkä kalusteet ovat sopivan kokoisia; miten ”pyöräyttää” huonetta toimivammaksi... Toisaalta etäsuunnittelu voi toimia myös yksittäisten kalusteiden, tekstiilien tai muiden yksityiskohtien valinnassa – millaisen maton hankkisin tai mitä kivaa keksisin tähän nurkkaan...
Etäsuunnittelu säästää toki myös aikaa, kun ei tarvitse sovittaa tapaamista hektisen arjen lomaan. Etäsuunnittelua kannattaa hyödyntää myös esimerkiksi kauempana sijaitsevalle kesämökille. Onnistumisen edellytyksenä on ainoastaan, että asiakkaan ja suunnittelijan välinen kommunikaatio toimii avoimesti ja aktiivisesti! Kotien sisustussuunnittelun ja -neuvonnan lisäksi työskentelen ilOksi Lifestyle –liikkeessä Helsingin Munkkiniemessä, osoitteessa Munkkiniemen Puistotie 21. Kauppaa luotsaa lämpimällä sydämellä ja hyvällä maulla varustettu ihana Päivi, ja tila ja valikoima on todellakin suunniteltu ja rakennettu asiakkaiden iloksi. Kaupasta löydät vaatteita, asusteita sekä sisustustuotteita – kaikenlaista kaunista itselle tai iloa tuovaksi lahjaksi. Tavoitteena on tarjota vähemmän mutta harkitumpaa – tyylikästä, korkealaatuista, yksilöllistä ja ajankohtaista. Pukeutumisen merkeistä meiltä löytyvät mm. Capri Collection, Claire, Denim Hunter, Karen by Simonsen, LaSalle, Margit Brandt, Muse Knitwear, One with Nature ja Part Two sekä eettisyyteen ja vastuullisuuteen erityisen kunnianhimoisesti panostavat People Tree ja Store of Hope. Sisustusmerkeistä löydät ilOksi-kaupasta mm. skandinaavisen tyylikkäät Broste Copenhagenin, Skagerakin sekä Svaneforsin. Valikoimassamme on myös useita ihania kotimaisia tuotemerkkejä kuten Avainlippu-tunnuksella varustettu Miiko, korubrändit Lillan Helsinki ja Littlebit Design sekä kynttilöistään tunnettu Desico. Löydät meiltä myös Jatta Lavin ja Raaka Rån käsintehtyä keramiikkaa, Taru Leinosen ja Viivi Varesvuon taidetta sekä Frida Steinerin valokuvajulkaisuja. Lisäksi edustamme ylpeinä upeita Moimoin laukkuja, Nude of Skandinavian hauskoja kenkiä, Ioakun näyttäviä koruja, Gauhar Helsingin tyylikkäitä lifestyle-tuotteita, Plantes & Parfums Provencen luonnonmukaisia pyykkietikoita ja saippuoita sekä kaikkien lakun ystävien arvostamaa Lakrids by Bülowia. Kivijalkakauppana ilOksi palvelee henkilökohtaisesti ja ajatuksella, jokaisen asiakkaan tarpeita ja toiveita kuunnellen. Lähistön kanta-asiakkaat piipahtavat säännöllisesti katsastamaan viimeisimmät uutuudet, levähtämään ja vaihtamaan kuulumiset - ja kauempaa vartavasten tulevat tutustuvat valikoimaan perinpohjin ja sovittelevat tuotteita rauhassa. Tähän ei verkkokauppa, eivätkä oikein tavaratalot ja ketjuliikkeetkään pysty. On mahtava huomata, että henkilökohtaisen, inhimillisen palvelun tarve ja arvostus ei ole kadonnut mihinkään, pikemminkin päinvastoin. ilOksi viettää tällä viikolla (7.-11. toukokuuta) 2-vuotissynttäreitä ja tiedossa on tuote-esittelyjä sekä tyylikkäitä tarjouksia. Kannattaa seurata kaupan Facebook- ja Instagram-tilejä! Sieltä löydät tarkemmat uutiset synttäriviikon ohjelmasta sekä muulloinkin päivityksiä uutuuksista, tarjouksista ja muista kuulumisista.
Lämpimästi tervetuloa iloisille ostoksille - tai muuten vaan moikkaamaan meitä ja ilahduttamaan itseä kauniilla tavaroilla ja ystävällisellä fiiliksellä! |
AuthorWrite something about yourself. No need to be fancy, just an overview. Archives
September 2020
Categories |
|